Luin HS:n kolumnin, jossa Maaret Kallio hieman ärsyyntyneenä ilmensi sitä, että itseäkorostava onnellisuuspuhe saisi jo riittää. Se saa tuijottamaan omaan napaan ja ylikorostaa onnellisuuden tavoiteltavuutta ja kaikkivoipaisuutta. Itseasiassa yksilökeskeistä onnellisuuspuhetta on alettu käsittelemään yhä enemmän, josta esimerkiksi onnellisuututkija Ilona Suojanen on kirjoittanut ansiokkaan kirjan Onnellisuuspaineen alla, johon kolumnissa viitattiin.

Olen samaa mieltä siitä, että ylikorostunut yksilökeskeisyys voi johtaa esimerkiksi siihen, että onnellisuudesta tulee henkilökohtainen menestysprojekti. Melbournen yliopiston apulaisprofessori Brock Bastianin tutkimusten mukaan onnellisuuden korostamisella, joko tavoittelemalla onnea tai välttelemällä negatiivisia tunteita, on vaikutusta siihen, miten negatiivisiin kokemuksiin reagoidaan. Sosiaalinen paine onneen saa vatvomaan herkemmin epäonnistumisia. Peitämme kielteiset tunteet ja vedämme naamion ylle.

Onnellisuuden tavoittelu

Olen pohtinut onnellisuuden tavoittelua ja siihen liittyvää viime vuosien onnellisuuspuhetta. Mistä sen lisääntyminen voisi johtua? Mitään yksiselitteistä vastausta tähän tuskin on. Apulaisprofessori Bastianin mukaan yksilökeskeinen onnellisuuspuhe on johtanut siihen, että länsimainen kulttuuri on globalisoinut onnellisuuden, joka paradoksaalisesti lisääkin masennusta. Masennukseen vaikuttaa siten muutkin asiat kuin yksilö itse. Meidän olisikin ymmärrettävä, että kaikkivoipaisuuden sijasta on tiedostettava laajemmin kasvatusta, elämän lähtökohtia ja olosuhteita ylipäänsä. Jos lisäämme sosiaalista painetta onneen esimerkiksi sosiaalisen median kautta, niin se aiheuttaakin pahoinvointia. Kaiken lisäksi perimän ja kasvatuksen seurauksena meille syntyy eräänlainen mielihyväonnellisuuden perusasetus, johon palaudumme aina uudelleen.

Olin aluksi vähän epäileväinen apulaisprofessori Bastianin tuloksiin, mutta näinhän se on. Media tuo onnellisuuden esiin tavalla, jossa onnellisuus on haluttu ihannetila johon liittyvät hymyilevät kasvot ja iloisuus. Mainostajat liittävät onnellisuuden tuotteisiinsa saadakseen halutun tilan kautta myytyä niitä. Markkinat nostattavat onnellisuuden odotuksia. Emme näe onnellisuuden taakse vaan jonkinlaisen ihannekuvan. Yksilökeskeisyyden korostaminen vie sijan siltä, että onnellisuudessa on kysymys myös yhteisestä hyvästä ja olosuhteista. Näitä asioita kolumnissakin korostettiin.

Eudaimoninen onnellisuus

Sinänsä ei ole ihme, että onnellisuus voi hämmentää. Jokainen toki ymmärtää onnellisuuden omalla tavallaan. Ymmärrys sen sisällöstä voi kuitenkin vaikuttaa siihen, mitä onnellisuudelta odottaa vai odottaako mitään. Esimerkiksi se, että Suomi on todettu monta kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi kaipaa mielestäni vähän tarkennusta. Tämä on sinänsä hieno asia ja se kertoo siitä, että Suomessa elämänlaatuun vaikuttavat tekijät ovat kohdallaan. Kansainvälisesti ajatellen elämme maassa, joka on vapaa, turvallinen ja tasa-arvoinen. Bruttokansantuotteemmekin on kohtuullinen. Yksilöllisestä subjektiivisesta onnellisuuden kokemuksesta raportti kertoo vähemmän.

Tästä päästään onnellisuuden isoon kuvaan, jossa hedonistinen nautintoa korostava onnellisuuskuva on mielestäni ylikorostunut. Tähän pohjautuvat erilaiset onnellisuuskyselyt, jotka pohjimmiltaan kertovat sen hetkisen tyytyväisyyden tai tunnetilan. Tunteille on tyypillistä ilmaantua ja sen jälkeen hävitä. Miten tunnistamme tunteita on jo mielenkiintoisempi kysymys, johon hedonistinen onnellisuuskuva ei enää vastaa. Onnellisuuspuhe saa kyllä väsähtämään, kun hyvinvointilehdissä korostetaan ytimekkäitä lauseita ja onnellisuudesta luodaan kaikkivoipaista kuvaa kuten esimerkiksi: ”Testaa neljä askelta! Voit tulla onnelliseksi”. Erään lehden kyselyn mukaan onnellisen tunnistaa siitä, että hän uskaltaa elää reippaasti.

Myönnän, että olen kyllä syvästi harmistunut siitä, että nuoret aikuiset joutuvat vetämään tutkija Suojasen mainitseman onnellisuusnaamion ylle. Uskon, että onnellisuusvaatimuksen kasvu liittyy vahvasti finanssikriisin jälkeiseen aikaan. Työelämän hajanaisuus lisää kilpailua. Jopa yrityksen johto on joissain tapauksissa alkanut odottamaan henkilöstöltä onnellisuutta. Taustalla on yritykselle saatava odotettu hyöty onnellisista työntekijöistä. Tähän sopii median vahvistama mielikuva ihanne-elämästä.

Onnellisuudella on myös toisenlainen kuva. Sitä kutsutaan eudaimoniaksi, joka pohjautuu syvemmälle historiaan yli hedonistisen onnellisuuden. Tästä puhutaan vähemmän. Jos hedonistinen onnellisuus kuvaa sen hetkistä tyytyväisyyttä tai olotilaa, niin eudaimonian tarkasteluna on ihmisen koko elämänkaari. Tästä päästään yhteen eudaimonian keskeisistä teemoista, merkityksellisyyteen. Merkityksellisyys kysyy esimerkiksi sitä, miten voin olla merkityksellinen toisille? Siihen liittyy myös keskeisesti omien arvojen sisäistäminen ja luontaisten vahvuuksien tiedostaminen. Oman tarkoituksellisuutensa sisäistämisellä on todettu olevan vaikutusta henkiseen hyvinvointiimme.

Eudaimonista onnellisuutta voidaan yksinkertaistettuna kutsua myös kukoistavaksi elämäksi. Tähänkin vaikuttaa elämän lähtökohtamme, mutta kukoistus ei keskity vain sen hetkiseen tunnetilaan. Kukoistukseen perustuva henkinen hyvinvointimme koostuu esimerkiksi itsearvostuksesta, kyvystä läheisiin ihmissuhteisiin sekä tunteesta, että elämällä on suunta ja tarkoitus. Meillä on riittävästi vapautta ja itsenäisyyttä oman vakaumuksen mukaiseen elämään. Elämme sellaisessa ympäristössä, jossa omat arvot ja tarpeet on huomioitu. Mielestäni eudaimoninen ajattelu luo huomattavasti laajemman kuvan onnellisuudesta. Tähän median ei ole kuitenkaan niin helppo tarttua, koska eudaimoninen onnellisuus on monitahoisempi.

Eurooppalainen sosiaalitutkimus (ESS) on tutkinut eri maiden hyvinvointia kukoistukseen perustuvilla mittareilla. Vaikka tällaisia tutkimuksia tehdään harvemmin, niin Suomen osalta on havaittu, että elämäntyytyväisyytemme on hyvä. Mikä on myös hienoa, niin resilienssimme eli toipumiskykymme vastoinkäymisistä on myös korkeaa luokkaa. Sen sijaan näyttäisi siltä, että emme ole kovin elinvoimaisia ja kaipaamme mielenrauhaa. Voisiko olla niin, että kaipaamme enemmän merkityksellisyyttä elämään?

Kuten kolumnissa todettiin, emme ole yksin rakentaneet elämäämme. Omavoimainen ajattelu ei halua jäädä kiitollisuudenvelkaan, vaikka kiitollisuus on yksi vahvimmista myönteisistä tunteistamme. Tarvitsemme toisiamme, johon ihmiskunnan menestys todellisuudessa perustuu. Tässä eudaimonisella onnellisuuspuheella voi olla inspiroiva, toiveikas ja myötätuntoinen rooli.