Aihearkisto: Merkityksellisyys

Mikä sinulle on merkityksellistä?

Vastaa

Oletko aika ajoin pohtinut sitä, mikä tekee elämästä merkityksellisen? Olet ehkä uudessa elämänvaiheessa tai huomannut elämän rajallisuuden uudella tavalla.

Uskon, että merkityksellisyyden tarve on ihmiselle luontaista. Olemme ajattelevia ja tuntevia olentoja, emme koneita. Toimimme vaistonvaraisesti, mutta kykenemme myös ajattelemaan, suunnitelemaan ja ennakoimaan. Meillä on unelmia, tarpeita ja toiveita. Tämä tekee ihmisestä erityisen.

Yksilön kannalta ajatellen merkityksellistä on se, mikä on yksilölle tärkeää. Tämä lähtökohta on hyvin ymmärrettävä. Haluamme varmasti kaikki elämäämme asioita, jotka voimaannuttavat meitä. Voimme ajatella elämää vertauskuvallisesti elämän puun kautta, jossa on erilaisia oksia ja juuret. Oksat ovat elämänalueitamme ja juurista saamme voimaa. Voimme kuvitella merkityksellisyyden olevan jotain sellaista, josta saamme voimaa elämän puuhumme. Näin oksat voivat hyvin ja kasvavat.

Merkityksellisyyden kaipuu

Nykyajan ihmiselle merkityksellisyyden kaipuusta on tullut tärkeä hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Onko näin ollut aina? Merkityksellisyyden kokeminen on varmasti aina ollut tärkeää. Ennen teollistumisen aikakautta ja sen alussa merkityksellisyys oli pitkälti etukäteen annettu tekijä. Monet auktoriteetit, rituaalit ja perinteet määrittivät sen, mikä oli tärkeää. Yksilön valinnanvaputta ei ollut olemassa siinä määrin kuin nykyisin. Uskonnolla, perhesiteillä ja työllä oli rooli, jota ei ollut tarpeen kyseenalaistaa. Vahva kyläkulttuuri saattoi määrittää kaikkia näitä asioita. Elimme vahvemmin yhteisökeskeisessä yksinkertaisemmassa maailmassa.

Eipä ihme, jos nykyisin koemme epävarmuutta elämän sisällöstä. Valinnanvapaus erilaisine mahdollisuuksineen ja monitahoinen maailma teknologioineen ovat tehneet merkityksellisyydestä asian, joka ei ole annettu ja oletettu tekijä. Hyvä niin, mutta sen sisäistäminen edellyttää joskus helikopteriperspektiiviä, kykyä nousta tarkastelemaan elämää vähän etäänpää. Tätä voidaan kutsua reflektoimiseksi. Meillä on kyky havainnoida itseämme ja tiedostaa hyvinvoinnin kokemuksia.

Viimeisten vuosikymmenten aikana yhteiskunnassa on korostunut yksilön menestyminen, mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan. Onnellisuudesta näyttää tulleen mantra, joka ei ole sivutuote vaan päämäärä ja itseisarvo sinänsä. Sen myötä onnellisena olemisesta on tullut yksi tapa osoittaa menestyneisyyttä. Käykö merkityksellisyydelle samoin? Onko siitä tulossa seuraava mantra?

Epävarmuus elämän sisällöstä voi viedä aina tyhjyyden tuntemuksiin asti. Koemme merkityksettömyyttä, jolla on todettu olevan selvä yhteys mielenterveyden heikkenemiseen. Merkityksellisyyden sisäistäminen on siten tärkeä askel kohti merkityksellistä elämää. Itseltään voi kysyä, mikä elämässä on tärkeää? Mitä se tarkoittaa? Kysymykset voivat tuntua yksinkertaiselta. Hyvin usein kuitenkin välttelemme kohtaamasta itseämme ja tunteitamme.

Arvot ja hyveet

Merkityksellisyyttä voi lähestyä reflektoimalla omia arvojaan. Sen tarkoituksena on sisäistää sitä, mitä todella arvostamme. Omia arvojaan voi pohtia myös sen kannalta, tuottavatko ne arvoa toisille ihmisille, perheelle, yhteiskunnalle, luonnolle jne. Toinen lähtökohta on pohtia elämän hyveitä. Aristoteelisen ajattelun mukaan hyveet ovat niitä luonteen vahvuuksia ja ominaisuuksia, jotka tekevät ihmisestä hyvän ihmisen toteuttamaan itseään. Tämä heijastuu koko ympäröivään yhteisöön. Tällaisia hyveitä ovat esimerkiksi viisaus ja tiedonhalu, sinnikkyys ja innokkuus, ystävällisyys ja auttaminen, henkisyys ja totuudellisuus sekä oikeudenmukaisuus. Näiden tiedostaminen luo sisäistä merkityksen tunnetta.

Miten voit edesauttaa keskittymistäsi mielekkäisiin asioihin? Miten luontaiset vahvuutesi tukevat mielekästä tekemistäsi? Kuinka voit harjoittaa niitä?

Onko onnellisuuspuhe liian yksilökeskeistä?

Vastaa

Luin HS:n kolumnin, jossa Maaret Kallio hieman ärsyyntyneenä ilmensi sitä, että itseäkorostava onnellisuuspuhe saisi jo riittää. Se saa tuijottamaan omaan napaan ja ylikorostaa onnellisuuden tavoiteltavuutta ja kaikkivoipaisuutta. Itseasiassa yksilökeskeistä onnellisuuspuhetta on alettu käsittelemään yhä enemmän, josta esimerkiksi onnellisuututkija Ilona Suojanen on kirjoittanut ansiokkaan kirjan Onnellisuuspaineen alla, johon kolumnissa viitattiin.

Olen samaa mieltä siitä, että ylikorostunut yksilökeskeisyys voi johtaa esimerkiksi siihen, että onnellisuudesta tulee henkilökohtainen menestysprojekti. Melbournen yliopiston apulaisprofessori Brock Bastianin tutkimusten mukaan onnellisuuden korostamisella, joko tavoittelemalla onnea tai välttelemällä negatiivisia tunteita, on vaikutusta siihen, miten negatiivisiin kokemuksiin reagoidaan. Sosiaalinen paine onneen saa vatvomaan herkemmin epäonnistumisia. Peitämme kielteiset tunteet ja vedämme naamion ylle.

Onnellisuuden tavoittelu

Olen pohtinut onnellisuuden tavoittelua ja siihen liittyvää viime vuosien onnellisuuspuhetta. Mistä sen lisääntyminen voisi johtua? Mitään yksiselitteistä vastausta tähän tuskin on. Apulaisprofessori Bastianin mukaan yksilökeskeinen onnellisuuspuhe on johtanut siihen, että länsimainen kulttuuri on globalisoinut onnellisuuden, joka paradoksaalisesti lisääkin masennusta. Masennukseen vaikuttaa siten muutkin asiat kuin yksilö itse. Meidän olisikin ymmärrettävä, että kaikkivoipaisuuden sijasta on tiedostettava laajemmin kasvatusta, elämän lähtökohtia ja olosuhteita ylipäänsä. Jos lisäämme sosiaalista painetta onneen esimerkiksi sosiaalisen median kautta, niin se aiheuttaakin pahoinvointia. Kaiken lisäksi perimän ja kasvatuksen seurauksena meille syntyy eräänlainen mielihyväonnellisuuden perusasetus, johon palaudumme aina uudelleen.

Olin aluksi vähän epäileväinen apulaisprofessori Bastianin tuloksiin, mutta näinhän se on. Media tuo onnellisuuden esiin tavalla, jossa onnellisuus on haluttu ihannetila johon liittyvät hymyilevät kasvot ja iloisuus. Mainostajat liittävät onnellisuuden tuotteisiinsa saadakseen halutun tilan kautta myytyä niitä. Markkinat nostattavat onnellisuuden odotuksia. Emme näe onnellisuuden taakse vaan jonkinlaisen ihannekuvan. Yksilökeskeisyyden korostaminen vie sijan siltä, että onnellisuudessa on kysymys myös yhteisestä hyvästä ja olosuhteista. Näitä asioita kolumnissakin korostettiin.

Eudaimoninen onnellisuus

Sinänsä ei ole ihme, että onnellisuus voi hämmentää. Jokainen toki ymmärtää onnellisuuden omalla tavallaan. Ymmärrys sen sisällöstä voi kuitenkin vaikuttaa siihen, mitä onnellisuudelta odottaa vai odottaako mitään. Esimerkiksi se, että Suomi on todettu monta kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi kaipaa mielestäni vähän tarkennusta. Tämä on sinänsä hieno asia ja se kertoo siitä, että Suomessa elämänlaatuun vaikuttavat tekijät ovat kohdallaan. Kansainvälisesti ajatellen elämme maassa, joka on vapaa, turvallinen ja tasa-arvoinen. Bruttokansantuotteemmekin on kohtuullinen. Yksilöllisestä subjektiivisesta onnellisuuden kokemuksesta raportti kertoo vähemmän.

Tästä päästään onnellisuuden isoon kuvaan, jossa hedonistinen nautintoa korostava onnellisuuskuva on mielestäni ylikorostunut. Tähän pohjautuvat erilaiset onnellisuuskyselyt, jotka pohjimmiltaan kertovat sen hetkisen tyytyväisyyden tai tunnetilan. Tunteille on tyypillistä ilmaantua ja sen jälkeen hävitä. Miten tunnistamme tunteita on jo mielenkiintoisempi kysymys, johon hedonistinen onnellisuuskuva ei enää vastaa. Onnellisuuspuhe saa kyllä väsähtämään, kun hyvinvointilehdissä korostetaan ytimekkäitä lauseita ja onnellisuudesta luodaan kaikkivoipaista kuvaa kuten esimerkiksi: ”Testaa neljä askelta! Voit tulla onnelliseksi”. Erään lehden kyselyn mukaan onnellisen tunnistaa siitä, että hän uskaltaa elää reippaasti.

Myönnän, että olen kyllä syvästi harmistunut siitä, että nuoret aikuiset joutuvat vetämään tutkija Suojasen mainitseman onnellisuusnaamion ylle. Uskon, että onnellisuusvaatimuksen kasvu liittyy vahvasti finanssikriisin jälkeiseen aikaan. Työelämän hajanaisuus lisää kilpailua. Jopa yrityksen johto on joissain tapauksissa alkanut odottamaan henkilöstöltä onnellisuutta. Taustalla on yritykselle saatava odotettu hyöty onnellisista työntekijöistä. Tähän sopii median vahvistama mielikuva ihanne-elämästä.

Onnellisuudella on myös toisenlainen kuva. Sitä kutsutaan eudaimoniaksi, joka pohjautuu syvemmälle historiaan yli hedonistisen onnellisuuden. Tästä puhutaan vähemmän. Jos hedonistinen onnellisuus kuvaa sen hetkistä tyytyväisyyttä tai olotilaa, niin eudaimonian tarkasteluna on ihmisen koko elämänkaari. Tästä päästään yhteen eudaimonian keskeisistä teemoista, merkityksellisyyteen. Merkityksellisyys kysyy esimerkiksi sitä, miten voin olla merkityksellinen toisille? Siihen liittyy myös keskeisesti omien arvojen sisäistäminen ja luontaisten vahvuuksien tiedostaminen. Oman tarkoituksellisuutensa sisäistämisellä on todettu olevan vaikutusta henkiseen hyvinvointiimme.

Eudaimonista onnellisuutta voidaan yksinkertaistettuna kutsua myös kukoistavaksi elämäksi. Tähänkin vaikuttaa elämän lähtökohtamme, mutta kukoistus ei keskity vain sen hetkiseen tunnetilaan. Kukoistukseen perustuva henkinen hyvinvointimme koostuu esimerkiksi itsearvostuksesta, kyvystä läheisiin ihmissuhteisiin sekä tunteesta, että elämällä on suunta ja tarkoitus. Meillä on riittävästi vapautta ja itsenäisyyttä oman vakaumuksen mukaiseen elämään. Elämme sellaisessa ympäristössä, jossa omat arvot ja tarpeet on huomioitu. Mielestäni eudaimoninen ajattelu luo huomattavasti laajemman kuvan onnellisuudesta. Tähän median ei ole kuitenkaan niin helppo tarttua, koska eudaimoninen onnellisuus on monitahoisempi.

Eurooppalainen sosiaalitutkimus (ESS) on tutkinut eri maiden hyvinvointia kukoistukseen perustuvilla mittareilla. Vaikka tällaisia tutkimuksia tehdään harvemmin, niin Suomen osalta on havaittu, että elämäntyytyväisyytemme on hyvä. Mikä on myös hienoa, niin resilienssimme eli toipumiskykymme vastoinkäymisistä on myös korkeaa luokkaa. Sen sijaan näyttäisi siltä, että emme ole kovin elinvoimaisia ja kaipaamme mielenrauhaa. Voisiko olla niin, että kaipaamme enemmän merkityksellisyyttä elämään?

Kuten kolumnissa todettiin, emme ole yksin rakentaneet elämäämme. Omavoimainen ajattelu ei halua jäädä kiitollisuudenvelkaan, vaikka kiitollisuus on yksi vahvimmista myönteisistä tunteistamme. Tarvitsemme toisiamme, johon ihmiskunnan menestys todellisuudessa perustuu. Tässä eudaimonisella onnellisuuspuheella voi olla inspiroiva, toiveikas ja myötätuntoinen rooli.

Tyhjiö voi olla mahdollisuus

Vastaa

Flickr: bratispixl

Kuva: Flickr bratispixl

Löysin vanhan HS artikkelin ”Joutilas pysäyttää kiireen” kesältä 2020. Artikkelissa kysyttiin mm. sitä, osaammeko nauttia vapaa-ajasta ja vapaudesta ilman huonoa omatuntoa siitä, että pitäisi olla koko ajan hyödyllinen ja tehokas. Takana oli ensimmäinen koronakevät, joka pysäytti monen elämänrytmin.

Artikkelissa haastateltiin kasvatustieteen professoria Juha T. Hakalaa, jonka mukaan jaksaaksemme aivomme tarvitsevat välillä täydellistä lepoa ja joutenoloa. Sanasta joutenolo tulee helposti vähän huono omatunto, vaikkakaan sen ei tarvitse merkitä samaa kuin laiskuus.  Kiireestä taas saattaa tulla omanarvontunnon väline, jonka myötä tunnemme olevamme tärkeitä.

Psykiatri Viktor E. Frankl kirjoittaa olemassaolon tyhjiöstä. Tyhjiö kuvastaa yleistä tarkoituksettomuuden tunnetta, jossa ihminen kokee olonsa tylsistyneeksi ja merkityksettömäksi. Mikä tahansa tilanne, jossa on yksin omien ajatusten ja tunteiden kanssa voi tuoda tyhjiön esiin. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi eläkkeelle siirtyminen, joku muu uusi elämänvaihe tai joskus vaikkapa loma. Yleisen hyvinvoinnin kasvun myötä meillä on entistä enemmän vapaa-aikaa, vapautta ja materiaa, mutta saatamme olla epävarmoja siitä, mikä tuo sisältöä elämään. Siten saatamme naamioida tyhjyyden kiireeseen tai häivytämme sitä muulla tavoin.

Tyhjiön voi myös nähdä tärkeänä asiana elämässä. Kun annamme itsellemme tilaa, niin tyhjyys voi täyttyä jollakin uudella. Koronapandemia on aiheuttanut ymmärrettävästi turhautumista. Toisaalta se on saattanut havahduttaa pohtimaan, mikä elämässä oikeasti on tärkeää? Tyytyväisyys arjen pieniä asioita kohtaan onkin monella lisääntynyt.

Voimme hiljentyä ja reflektoida ajatuksiamme. Reflektoinnin tuloksena voimme paremmin sisäistää arvojamme. Miten arvot liittyvät työhön, itsestä huolehtimiseen, läheisiin jne.? Voimme ehkäpä löytää uudenlaista mielekästä tekemistä arkeemme. Voimme kysyä itseltämme: Mitä voin tehdä käyttääkseni lahjoja ja vahvuuksiani? Minkälaisia päämääriä voin asettaa toteuttaakseni mahdollisuuksiani? Mitä sellaista voin tehdä, jolla on merkitystä toisille?

Toivottavasti pandemia on jo hellittämässä, sillä sosiaalisten kontaktien lisääntymisellä on suuri merkitys henkiselle hyvinvoinnille. Tämän on jo varmaan moni etätyötä tekevä huomannut. Silti pandemia on voinut olla havahduttava kokemus huomata, että olemme arvokkaita pelkällä olemassaolollamme. Sitäkään emme ole voineet pitää itsestäänselvänä. Professori Hakalan mukaan pandemia on voinut saada huomaamaan ne jokapäiväiset asiat, jotka meillä on lähellä, mutta joita olemme pitäneet itsestäänselvyyksinä. Näin oli ainakin pandemian alussa.